Tampereen teekkarisäätiön säännöt:
1 §
Säätiön nimi on Tampereen Teekkarisäätiö sr ja kotipaikka Tampereen kaupunki.
2 §
Säätiön tarkoituksena on Tampereen yliopistossa teknillistieteellistä tutkintoa, ohjelmaa tai muuta
teknillistieteellistä opintokokonaisuutta opiskelevien opiskelijoiden asunto- ja opiskelumahdollisuuksien
edistäminen ja parantaminen rakennuttamalla tai hankkimalla rakennustavaltaan tarkoituksenmukaisia ja
hintatasoltaan kohtuullisia opiskelija-asuntoja tarpeellisine lisätiloineen sekä vuokraamalla niitä mainituille
opiskelijoille. Säätiö voi muullakin tavalla osallistua heidän yhteiskunnallisten, sosiaalisten, ammatillisten ja
henkisten sekä opiskeluun, opintoihin ja opiskelijaelämään liittyviä pyrkimystensä tukemiseen. Lisäsi säätiö
voi suorituttaa tarkoitustaan palvelevaa tutkimustyötä.
3 §
Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö rakennuttaa opiskelija-asuntoja, omistaa kiinteistöjä ja asunto-
osakkeita, varaa maa-alueita opiskelijoiden asuntotarvetta varten ja ylläpitää omistuksessaan tai
hallinnassaan olevia rakennuksia huolehtien myös niiden viihtyisyydestä sekä opiskelijoiden virkistys- ja
palvelutoimintojen järjestämisestä. Lisäksi säätiön voi tukea opiskelua ja sen edellytyksiä, tukea
taloudellisesti opiskelijoiden keskuudessa järjestettävää harrastustoimintaa sekä opiskelijoiden ammatillisia
valmiuksia lisäävää toimintaa. Säätiö jakaa lisäksi stipendejä ja apurahoja edellä mainittuun tutkimustyöhön
ja teknillistieteellisiä opintoja Tampereella menestyksellisesti harjoittaville opiskelijoille.
Säätiö voi myös toteuttaa tarkoitustaan kaikilla säätiön tarkoitusta hyödyttävillä laillisilla
toteuttamistavoilla.
4 §
Säätiön peruspääoman muodostaa tontti n:o 5 Tampereen kaupungin Kaukajärven kaupunginosan
korttelissa n:o 5862.
Säätiön varainhoidon on oltava suunnitelmallista.
Säätiöllä on oikeus ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja. Mikäli lahjoituksessa tai testamentissa on
varojen käyttöä koskevia erityisiä määräyksiä, on niitä noudatettava, elleivät ne ole ristiriidassa säätiön
tarkoituksen kanssa. Näin saaduista varoista muodostetaan erikoisrahastoja määräysten edellyttämällä ja
säätiön hallituksen tarkemmin määräämällä tavalla.
Säätiöllä voi olla stipendi- ja muita erikoisrahastoja.
5 §
Säätiön päätäntävaltaa käyttää, sen asioita hoitaa ja sitä edustaa säätiön hallitus. Säätiöllä voi olla
hallituksen keskuudestaan tai sen ulkopuolelta valitsema asiamies. Hallitus ottaa toimeen myös säätiön
muut toimihenkilöt ja määrää heidän palkkauksensa.
6 §
Säätiön hallitukseen kuuluu viisi kolmeksi vuodeksi kerrallaan valittua jäsentä. Säätiön hallituksen jäsenet
valitaan hallituksen varsinaisessa syyskokouksessa. Säätiön hallituksen puheenjohtajan ja hänen lisäkseen
vähintään yhden jäsenen kotipaikka tulee olla Tampereen kaupunki. Hallituksen jäseniksi on valittava
vähintään kaksi Tampereen teekkarit ry:n nimeämää henkilöä ja yksi Tampereen teknillisen seuran
nimeämä henkilö.
Jäseneksi valitun on erottava hallituksen jäsenyydestä ensimmäisessä varsinaisessa syyskokouksessa
täytettyään 65 vuotta tai tultuaan sitä ennen työkyvyttömäksi taikka/sekä Tampereen kaupungissa asuvana
jäseneksi valitun muutettuaan pois Tampereen kaupungista. Hallitus vahvistaa vuosittain jäsentensä
kokouspalkkiot enintään Tampereen kaupunginvaltuuston palkkioperusteiden mukaisiksi. Hallitus valitsee
keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä ottaa sihteerin.
7 §
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta
tarvittaessa. Puheenjohtaja on velvollinen kutsumaan hallituksen koolle, jos vähintään kaksi hallituksen
jäsentä on sitä kirjallisesti ilmoittamansa asian käsittelemistä varten vaatinut. Hallitus pitää vuosittain kaksi
varsinaista kokousta.
Hallitus on päätösvaltainen, kun saapuvilla on yli puolet sen jäsenistä. Asiat ratkaistaan, mikäli ei ole
kysymys näiden sääntöjen muuttamisesta tai säätiön purkamisesta, yksinkertaisella äänten enemmistöllä.
Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaalit arvalla ja muissa asioissa tulee päätökseksi puheenjohtajan
kannattama mielipide.
8 §
Kutsu hallituksen kokouksiin lähetetään kirjeitse tai sähköisesti kullekin jäsenelle vähintään viisi päivää
ennen kokousta. Kokouskutsussa on mainittava käsiteltäviksi tulevat asiat. Kokouksessa voidaan ottaa
käsiteltäväksi muukin asia, jos kaikki läsnä olevat hallituksen jäsenet sen hyväksyvät.
9 §
Hallituksen kokouksista on laadittava pöytäkirja, johon on merkittävä kokouksissa tehdyt päätökset ja
erimielisyyden sattuessa tapahtuneet äänestykset. Hallituksen pöytäkirjan allekirjoittaa kokouksen
puheenjohtaja ja vähintään yksi hallituksen siihen valitsema jäsen. Pöytäkirjan tarkistaa kaksi kullakin
kerralla sitä varten valittua jäsentä, jotka hekin allekirjoittavat pöytäkirjan. Jos pöytäkirjan tarkistaja ei
hyväksy pöytäkirjaa, se on tarkistettava seuraavassa kokouksessa.
10 §
Hallituksen varsinaisessa kevätkokouksessa, joka pidetään toukokuun loppuun mennessä:
1) esitetään toimintakertomus, tilit ja tilinpäätös edelliseltä kalenterivuodelta sekä tilintarkastajien antama
lausunto sanotun kalenterivuoden tilien ja hallinnon tarkastuksesta,
2) päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta tai muista asian aiheuttamista toimenpiteistä sekä
3) käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Hallituksen varsinaisessa syyskokouksessa, joka pidetään marraskuun loppuun mennessä:
1) vahvistetaan seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio,
2) valitaan tarvittaessa erovuorossa olevat hallituksen jäsenet tai pysyvästi estyneiden jäsenten tilalle uudet
jäsenet,
3) valitaan tilintarkastaja ja varatilintarkastaja. Tilintarkastajaksi tai varatilintarkastajaksi voidaan valita
myös tilintarkastusyhteisö,
4) vahvistetaan hallituksen jäsenten seuraavan vuoden kokouspalkkiot,
5) päätetään tilintarkastajille suoritettavista palkkioista sekä
6) käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
11 §
Säätiölle tulee valita vähintään yksi HT- tai KHT-tilintarkastaja ja tämän varahenkilö.
12 §
Asiamies, mikäli sellainen on valittu, hoitaa säätiön juoksevat asiat hallituksen ohjeiden mukaan ja sen
valvonnan alaisena. Asiamiehellä on oikeus olla läsnä hallituksen kokouksissa ja ottaa osaa keskusteluun,
mutta ei päätöksentekoon.
13 §
Säätiön nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja yhdessä hallituksen muun jäsenen tai hallituksen
määräämän henkiön kanssa taikka kaksi hallituksen jäsentä yhdessä.
14 §
Säätiön tilivuotena on kalenterivuosi. Edellisen vuoden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tulee olla
valmiina seuraavan huhtikuun 15. päivään mennessä, jolloin säätiön tilit ja muut tarpeelliset asiakirjat
viimeistään on esitettävä tilintarkastajille, joiden on annettava kirjallinen lausuntonsa ennen toukokuun 15.
päivää.
15 §
Säätiön sääntöjä voidaan muuttaa, mikäli vähintään neljä hallituksen jäsentä sitä kannattaa.
Sääntömuutokselle on saatava patentti- ja rekisterihallituksen vahvistus. Säätiön lakkauttamisesta
päätetään samassa järjestyksessä.
16 §
Jos säätiö purkautuu tai lakkautetaan, sen säästyneet varat on käytettävä säätiön silloisen hallituksen
määräämällä tavalla 2 §:ssä mainittujen tai niihin läheisesti liittyvien toimintojen tukemiseksi.
04/2019